tiistai 13. elokuuta 2013

Mustikka-vaniljapullat


Nämä pullat kuuluvat siihen sarjaan, jotka ovat parempia jäähtyneinä! Tuli typeryyksissä maistettua suoraan uunista tullutta pullaa ja seurauksena palanut kieli. Pullat kannattaa todellakin nipistellä kunnolla kiinni ja jättää tarpeeksi paksu "pohja", ettei täytteet pursua ulos. Ohje on otettu täältä :)

Ainekset:
5 dl maitoa
50g hiivaa
2 dl sokeria
1 1/2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n. 14 dl vehnäjauhoja
200 g voita/margariinia

Täyte:
2 ps (à 63 g) Vaniljakastikejauhetta (Blå band)
4 dl maitoa
4 dl pakastemustikoita
4 rkl sokeria

Voiteluun:
kananmuna

Koristeluun: 
raesokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää seokseen sokeri, suola, kardemumma ja muna. Sekoita taikinaan jauhoja vähitellen. Lisää pehmeä rasva ja vaivaa loput jauhot vähitellen joukkoon. Vaivaa taikina hyvin. Taikina on valmis kohotukseen kun se rupeaa irtoamaan kulhon reunoista. Kohota taikina lämpimässä paikassa leivinliinan alla noin 20 minuuttia. Sekoita sillä aikaa vaniljakastikejauhe ja maito. Sekoita (jäiset) mustikat ja sokeri.
     Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahtia. Leivo ensiksi puolet taikinasta. Kauli taikina 30 x 50 cm:n kokoiseksi levyksi. Taikinalevy saa jäädä paksuhkoksi noin cm paksuiseksi, että täyte pysyy pullien sisässä. Jaa levy n. 15 kpl:n 10* 10 cm kokoisiksi neliöiksi.
     Jaa puolet täytteistä neliöiden keskelle tasaisesti. Nosta neliöiden kulmat keskelle ja nipistä ne tiukasti kiinni. Nosta ja nipistä vielä auki jääneet kulmat keskelle kiinni. Nipistele taikinaa keskelle niin kauan ettei täytettä, saumoja tai avonaisia kohtia näy. Laita pullat leivinpaperin päälle uunipellille niin, että nipistelykohdat jäävät alle. Leivo ja täytä toinen puolikas taikinasta samoin. Peitä liinalla ja kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa puolisen tuntia.
     Voitele pullat munalla ja koristele raesokerilla. Paista 225-asteisessa uunissa hieman keskitasoa alempana noin 10 minuuttia.

Kinkku-ananaspizza


Tein kylläkin 2/4 pitsasta kinkku-ananasta, 1/4 jauheliha ja loput kinkku-ananas-tomaattipitsaa. Ja ohje on lainattu täältä!

Pohja:
2dl maitoa/vettä
2/3pkt tuorehiivaa
1tl suolaa
4rkl öljyä
n. 5dl vehnäjauhoja


Täyte:

ketsuppia
250g kinkkusuikaleita
säilykeananasta (paloina)
juustoraastetta


Sekoita hiiva kädenlämpöiseen /maitoonveteen ja lisää ensin suola ja öljy ja sitten jauhoja vähän kerralla. Kohota. Kaulitse sopivankokoiseksi ja muotoile pellille. Levitä ketsuppi pohjan päälle. Ripottele kinkkusuikaleet ja ananaspalat ketsupin päälle. Lisää juustoraastetta. Paista 200 asteessa, kunnes juusto saa kauniin värin.

perjantai 9. elokuuta 2013

Nachovuoka


Ensimmäistä kertaa elämässäni maistoin nachoja! Nyt vaan mietin, että miksen ole aikaisemmin ostanut näitä ihmeellisiä "sipsejä" ja tehnyt nachovuokaa. Törmäsin tähän ohjeeseen muutama viikko sitten Mau!kas ruokablogissa ja jätin ohjeen mietintään selaimen kirjanmerkkeihin. Tänään vasta sain aikaiseksi tehtyä tätä!!
     Tätä ei kannata todellakaan unohtaa uuniin hetkeksikään pidempään. Muutaman minuutin päästä nachojen päät olisivat varmaankin olleet mustia :D Ohjeesta jätin ainoastaan pois kidney-pavut, sekä vaihdoin punasipulin normaaliin. Ja suurena valkosipulin ystävänä lisäsin yhden hienonnetun valkosipulinkynnen kaveriksi.

Tarvitset:
400 g jauhelihaa
1 pss taco-mausteseosta
1 prk salsakastiketta (hot)
0,5 prk ranskankermaa
2-3 tomaattia
1 sipuli

(1 valkosipulinkynsi)
n. 100 g nacho-lastuja


Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Paloittele tomaatit kuutioiksi ja pilko sipuli puolirenkaiksi (+ hienonna samalla valkosipulinkynsi). Ruskista jauheliha isossa paistinpannussa ja lisää sen jälkeen joukkoon taco-masuteseos. Sekoittele mausteseos hyvin lihan sekaan. Lisää sitten salsakastike, sekä ranskankerma. (Lisäsin tässä vaiheessa myös tomaatit, jotta tomaatti-allergikolle ei varmastikkaan tule mitään oireita). Laita levy ykköselle ja sekoittele sipulitkin mukaan. Kaada seos paistonkestävään vuokaan ja levittele tasaiseksi. Töki nacholastuja pystyyn seoksen joukkoon ja lisää päälle juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla n. 15min.l juustoraastetta

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mangojuustokakku


Omien nimpparien takia tein mangojuustokakun, jonka kiille ei onnistunut. Olisi pitänyt antaa kakun vielä hetken hyytyä jääkaapissa. Päällinen on tehty hyytelösokeriin, koska en tykkää yhtään liivatteihin tehdyistä kiilteistä. Niistä tulee päivänkin jääkaapissa olon jälkeen nihkeitä, hyi :s Hyytelösokeriin tehdyt kiilteet säilyttävät pehmeän olomuodon ja makunsa! Ohje on otettu täältä, vähän itse muokkaillen.


Ainekset noin 24 cm irtopohjavuokaan (itse tein 26cm):
Pohja:
200g digestivekeksejä
75g voita tai margariinia
Täyte:
4 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kiehuvaa vettä
1dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 1/2 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
Kuorrute:
2 mango pilttiä
1dl hyytelösokeria
Murenna keksit muruiksi ja nypi rasva joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele keksimuruseos tasaisesti pohjalle.
Liota liivatteita kylmässä vedessä n 5 minuuttia. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivate ohkaisena nauhana tuorejuuston joukkoon, koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännellen tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte nopeasti pohjan päälle. Tasoita pintaa tarvittaessa. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Kuumenna mango piltit kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää hyytelösokeri vähän kerrallaan kokoajan sekoittaen joukkoon. Kuumenna seosta vielä hetken, kunnes se muuttuu jähmeämmäksi. Anna hetki jäähtyä ja sen jälkeen kaada täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 1h.
Pyöräytä varovasti veitsellä kakun ympäri että reuna irtoaa ja irrota vuoka.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Mango-mansikka-vadelmajuustokakku


Vuonna 2012 tehty synttärikakku siskolle :) Tällä ohjeella, hiukan muokkaillen. Suklaakoristeet päälle tein tulostamalla kuvan netistä ja valuttamalla suklaata kuvan reunoille leivipaperin päälle. Sirottelin nonpparelleja ja annoin jähmettyä jääkaapissa yön yli. Kermavaahdon värjäsin muutamalla tipalla punaista elintarvikeväriä ja pursotuksen jälkeen ripottelin niidenkin päälle nonpparelleja.

Pohja:

200g digestivekeksejä
75 g voita
2 rkl kaakaojauhetta

Mangotäyte:

4 liivatelehteä
3 rkl limettimehua
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl tomusokeria
2 dl soseutettua mangoa (pahvipurkista, ei siis vauvanruokasosetta!)

Mansikkatäyte:

4 liivatelehteä
3 rkl limettimehua
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g mansikoita
3 tl vaniljasokeria
0,75 dl sokeria

Koristeluun  kiille:

250 g soseutettuja vadelmia
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Mansikkakakkua


Joka kesä täytyy ainakin kerran tehdä mansikkakakku. Viime vuonnakin tein tällä samaisella ohjeella kakun, ensin epäonnistuen ja toisella yrittämällä onnistuen. Käytin Pippuri Prinsessan ohjetta hieman muokkaillen. Esimerkiksi jätin yhden liivatteen pois, sekä tein kakun päällisen eri tavalla.

Pohja:200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
1/2 dl sitruunamehua
1 prk (250g) maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

Päälle:
viipaloituja mansikoita
hyytelösokeri
vettä
(tilkka punaista mehua)

Pohja:
Murenna keksit hienoksi ja sekoita niiden joukkoon sulatettu rasva.
Leikkaa irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi. Levitä seos vuoan pohjalle lusikalla painellen.

Täyte:
Vatkaa rahka, tuorejuusto ja sokeri keskenään tasaiseksi seokseksi. Mausta seos vanilliinisokerilla.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Kuumenna sitruunamehu joko kattilassa tai mukissa mikrossa. Puserra liivatteista ylimääräinen vesi ja laita ne kuuman sitruunamehun joukkoon. Anna liivateseoksen hetken jäähtyä ja kaada se sen jälkeen rahka-tuorejuusto-seokseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Tämän jälkeen nostele kerma varovasti joukkoon.

Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä kylmässä noin neljä tuntia tai yön yli.

Päällinen:
Asettele viipaloidut mansikat hyytyneen täytteen päälle. Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Levitä lusikalla kiillettä kakun päälle. Kun kiille on jäähtynyt, irroita kakku reunoista varovasti.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää Äitienpäivää!


Hellapoliisin tätä ohjetta apunakäyttäen tein äitienpäivän kunniaksi täytekakun. Puolitin ohjeen, koska tein vain 4 munan pohjalla.

Kakun kostutukseen meni noin 3 dl maitoa + 2tl vaniljasokeria


Vadelmamousse:
3 liivatelehteä
1,25 dl Flora vaniljaa vaahdotettuna
100 g sitruuna"tuorejuustoa"  (Sunnuntain tuorejuuston tyyppinen kasvirasvavalmiste)
1,5-2 dl vadelmia, soseutettuna
0,25-0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,25 dl vadelmamehua liivatteiden liuottamiseen 
Mustikkamousse:
3 liivatelehteä
1,25 dl Flora vanillaa vaahdotettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2-2,5 dl mustikoita, soseutettuna
0,25-0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,25 dl vettä liivatteiden liuottamiseen
Kiille:
mansikoita ja vadelmia
hyytelösokeria
Valmista mousset näin:
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen, kylmään veteen.
Vaahdota Flora vispi/Flora vanilla vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto.
Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää joukkoon soseutetut marjat.
Kuumenna mehu/vesi mikrossa tai pienessä kasarissa kiehuvaksi, purista liivatteet vedestä ja liuota ne kuumaan nesteeseen, anna jäähtyä noin minuutti.
Kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteeseen.
Kasaa kakku paistovuokaansa ylösalaisin, kelmuta ensin vuoka. Anna hyytyä mielellään yön yli.
Kumoa kakku.

Koristele esimerkiksi mansikka-vadelma kiilteellä ja vispikermalla. Vispikermaa meni noin 4,5 dl pursotettuna :)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Popsi popsi pinaattia, hampaita se vahvistaa ♪♫



Ei voi sanoa muuta, kuin että omnomnom ♥ Pinaattikeitto on niin parhautta, vielä kun se tekee itse!

Tarvitset:
n. 80 g voita tai margariinia
n. 1 dl vehnäjauhoja
1 litra maitoa
1-2 pss (150 g) pakastepinaattia
suolaa
ihan pieni ripaus valkopippuria

Loput ohjeet on luettavissa täältä :)

Ihanaa helatorstaita itse kullekkin!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hyvää vappua kaikille! Glada vappen till alla!


Vappuun kuuluu perunasalaatti, munkit ja sima. Rajansa kuitenkin kaikella, 196 pikkumunkkia ehkä hiukan liikaa.. Epäröin  "Maailman parhaat munkit"- ohjetta, koska sokerin ja munien vatkaaminen, sekä vaahtoon hiiva-maito seoksen sekoittaminen kuulostaa enemmänkin kuin oudolta! Kannatti kuitenkin ottaa riski ja tehdä munkkeja tuolla ohjeella, koska niistä tuli ihanan kuohkeita ja pehmeitä. Voisi sanoa että juurikin maailman parhaita munkkeja!
     Tuosta taikinamäärästä tulee jäätävästi munkkeja, joten pienempään määrään suosittelen vähintään ohjeen puolittamista.
     Sitten vielä sen perunasalaatin ohje, olkaatte hyvät!

Perunasalaatti
2 kg perunoita
n.½ prk majoneesia (ei kevytmajoneesia)
5-6 prk kermaviiliä
6 suolakurkkua
2-3 salaattisipulia
suolaa

Keitä perunat ja kun ovat tarpeeksi jäähtyneitä, kuori ja pilko pieniksi kuutioiksi. Pilko samalla tavalla sipulit, sekä suolakurkut ja lisää ne perunoiden joukkoon. Sekoita joukkoon kermaviilit ja ensiksi muutama reilu ruokalusikallinen majoneesia. Maista, lisää suolaa ja halutessasi enemmän majoneesia. Peruna imee paljon suolaa, joten kannattaa maistaa salaattia uudelleen vähän ajan päästä ja sen jälkeen lisätä suolaa :) Perunasalaatti on paremman makuista, jos sen tekee edellisenä päivänä ja antaa maustua jääkaapissa.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kevättä ja pikkusiskon synttärit


Täällä taas! Tällä kertaa keväisemmissä merkeissä. Tänään, eli 25.4 on pikkusiskon (11v.) synttärit ja leivoin hänelle kuvassa näkyvän valkosuklaisen vadelma-appelsiinikakun, mistä taisin puhua jo viime postauksessa hieman :)
    Tuli opittua, ettei koskaan saa jättää pikkusiskoa yksin vispikerman ja sähkövatkaimen kanssa. Tietenkin vaahdosta tuli liian kökköstä ja kakun pinnalla näytti rumalta :D

Vapuksi tuli jo viime viikonloppuna laitettua sima tekeytymään ja ollaan saatu jo vähän sitä maistellakin. Edessä olisi vielä mahdolliset siskon kaverisynttärit, sekä vappu. Pitäisi miettiä, mitä herkkuja noille päiville keksisi tarjottavaksi!

Hyvää kevättä kaikille!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Perhosia ja pullantuoksua

Hyvää tiistai-iltaa!
Ensi viikon torstaina on pikkusiskon synttärit, täyttää huimat jo huimat 11v. Seuraavana tiistaina väsään kasaan valkosuklaisen vadelma-appelsiinikakun, josta ensi viikon loppupuolella lisää. Kerrankin sain väsättyä ajoissa koristeet kakun päälle, eikä tullut paniikkia, että ehtivätkö ne kuivuakkaan kunnolla ennen kakun päälle laittoa :D
     Halusin koittaa tehdä jotain vaaleanpunaisia koristeita, pinkkejä nonparelleja ja hilettä. Aivan liikaa pinkkiä! Koitin samalla pientä perhosmuottia, joka oli lojunut kaapin perukoilla ties kuinka kauan.


Tarvikkeet:
Sokerimassaa (itse käytin Renshaw-shamppanjan väristä, koska valkoista ei ollut pienissä paketeissa)
punaista elintarvikeväriä
Vaaleanpunaista koristehilettä (esim. Rainbow Dust, kuvassa paljon vaaleampaa)
haluamiasi nonpparelleja
tomusokeria+ tilkka vettä
pieni perhosmuotti
uuniritilä kuivatusta varten
silikonialusta
kaulin

Silikonialustan päällä oli helpompaa työstää sokerimassaa, koska ei ota niin herkästi kiinni. Sokerimassaa ei muutamaan perhoseen mene paljoa, joten noin 2cm pala paketista leikattuna riittänee. Elintarvikevärin kanssa täytyy olla tarkkana, väriä menee helposti liikaa, jota on mahdotonta ruveta poistamaan jälkeenpäin. Eli pieni määrä kerrallaan haet sopivan vaaleanpunaista väriä massalle.
  Kauli massa noin 2mm paksuiseksi levyksi ja painele muotilla haluamasi määrä perhosia. Aseta ne hieman taitettuna ritilän väleihin ja anna hetki kuivahtaa. Sokerimassa kuivahtaa suhteellisen äkkiä, joten turha jahkailu ei kannata.
  Tuputa koristehilettä siveltimellä (tai sormella) varovasti perhosen pintaan. Koristehileen paketissa lukee tuotteen olevan myrkytöntä, mutta sen syömistä tulisi välttää. Joten koristeet joutuvat pysymään vain koristeina.
   Sekoita tomusokeri-vesi tahna ja valuta sitä hiukan perhosen siipien väliin. Ripottele/painele nonpparelleja tahnan päälle ja anna kuivahtaa. Koristeet säilyvät hyvinä noin 2 viikkoa, kunhan niitä säilytetään kuivassa huoneenlämmössä :)



Pullan leipominen on niin rentouttavaa. Saa purkaa kaikki paineet hakkaamalla taikinaa rystyset valkosina ja lopputuloksena saa hyviä, pehmosia pullia :3 Tein 3 sitruunarahkapitkoa ja yhden tavallisen pullapitkon. Tulipahan kokeiltua tuota pullataikinan letittämistä. Hyvä siitä ei tullut, mutta toivottavasti muutaman kerran jälkeen alkaisi sujumaan paremmin. 2 rahkapitkoa, sekä ainoa pitko menivät iskän lomallepääsypullakahveille ja yksi jäi hyvällä matikkapäällä laskettuna meille mussutettavaksi.