torstai 16. lokakuuta 2014

Kermainen lohikeitto


Syyslomalla on taas aikaa leipoa ja kokata :) Yritin etsiä ihan vaan googlettelemalla hyvää lohikeiton ohjetta, kun ei seiti oikein maistunut. Ihan syötäväähän tuosta tuli, mutta ei mikään voita mummin tekemää kalakeittoa! <3

Ohje on otettu reseptipankin sivuilta.

600g lohta
800g keittämiseen soveltuvaa perunaa
muutama porkkana
sipuli tai kaksi
1l vettä 
2 kalaliemikuutioita (laitoin kasvisliemikuutioita)
2dl kermaa
100g voita
valkopippuria
laakerinlehti
tilliä
suolaa

Pilko lohi (tai osta valmiita lohikuutioita), porkkanat ja perunat paloiksi. Hienonna sipuli. Kaada suureen kattilaan vesi, lisää kalaliemikuutiot, laakerinlehti ja hienonnettu sipuli. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää sitten perunat. Keitä hiljaa 10min ja lisää lohipalat, sekä porkkanat. Jälleen keitä 10min hiljaa. Lisää sitten kerma ja voi. Odota kunnes keitto on kuumentunut ja voi sulanut. Lisää sekaan valkopippuria ja suolaa. Huikaise pinnalle reilusti tilliä ja nauti tuoreen ruisleivän, sekä kylmän maidon kanssa!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Ihanat vadelma-suklaakuppikakut marenkikuorrutuksella

Näin syksyn tullen leipomisinto on taas kasvamaan päin :) Niinpä tekaisin sunnuntain kunniaksi muutamat kuppikakut!

Edelleen metsästän sitä parasta kuppikakkupohjaa, mutta tämä ohje kävi todella lähellä täydellisyyttä. Kaupassa kävi moka ja ostin valkosuklaan sijasta maitosuklaata, mutta eipä tuo lopputulokseen vaikuttanut lainkaan :D


150g voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria (laitoin vaniljasokeria)
1 prk (200g) kermaviiliä
1 levy (80g) Pirkka Luomu Reilun kaupan vadelma-valkosuklaata
vadelmia

Kuorrutus:
4 kananmunanvalkuaista
2dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria (laitoi vaniljasokeria)
(nonparelleja)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat joukkoon yksitellen, hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen kermaviilin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista. Lisää lopuksi karkeaksi rouhittu suklaa.

Jaa taikina muffinivuokiin täyttäen noin 3/4 vuokien tilavuudesta. Paina jokaiseen muffiniin muutama jäinen vadelma. Paista uunin keskitasolla 200 asteella 15-18min.

Vaahdota valkuaiset. Lisää sokerit vatkaaminen loppuvaiheessa. Marenkivaahto on valmista, kun vaahto ei valu vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin.

Pursota marenki vaahto reiluiksi keoiksi muffinien päälle. Paista 200 asteessa 3-5min, kunnes marenki on saanut hieman väriä. Tarjoa heti.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Pirteä mansikka-jogurttijäätelö

Enkun yo-kuuntelusta kun pääsin kotiin, niin tietenkin piti päästä leipomaan :D Mansikka-jogurttijäätelöä sekä omenapiirakkaa ja -hyvettä, joista ohjetta tulevaisuudessa.



Ohje on otettu viime vuoden Pirkka-lehdestä (5/2013)

Nopea mansikka-jogurttijäätelö (4 annosta)
500g pakastemansikoita
200g maustamatonta jogurttia
3rkl sokeria
2tl vanilliinisokeria
mintunlehtiä koristeeksi

Soseuta kaikki aineet keskenään, paitsi koristeeksi tulevat mintunlehdet. Annostele kulhoihin, koristele ja nauti! :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Maailman parhaat mokkapalat!


Oikeasti parhaimmat mokkapalat mihin olen ikinäkoskaan törmännyt! Pohja on otettu täältä ja kuorrute täältä, koska alkuperäisen ohjeen kuorrute ei vaikuttanut hyvältä.

Pohja
5dl sokeria
5dl jauhoja
2tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa
1tl suolaa
2 1/2dl vettä
200g margariinia
3-4rkl kaakaojauhetta
1dl piimää( tai maustamatonta jogurttia, maitoa tai vahvaa kahvia)
2 kananmunaa

Kuorrute
1 pkt tomusokeria (500g)
50g voisulaa
5rkl vahvaa kahvia
1rkl kaakaojauhetta
2tl vanilliinisokeria
nomparelleja

Sekoita kuivat aineet keskenään (sokeri, jauhot, vaniljasokeri ja sooda). Kiehauta margariini, vesi, kaakaojauhe ja suola- seos. Yhdistä jauhoseos ja kaakaoseos. Lisää tämän jälkeen joukkoon 1dl piimää ja kun taikina on tarpeeksi jäähtynyt sekoita joukkoon kananmunat. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta sen jälkeen.  Kuorrutteeseen sulatetaan voi ja kaikki aineet sekoitetaan tasaiseksi massaksi (tomusokeri kannattaa laittaa siivilän läpi-> vältetään paakut). Päälle nomparelleja :)